Heipsan! Kohtasimme pienen ongelman tänään, kun huomasimme, että ponien suitset olivat napsahtaneet poikki yhdestä kohdasta joten niitä ei voi enää käyttää. Ihmettelemme vain, miten tuollaiset nahkaiset suitset ovat voineet tuosta noin vain katketa? Onneksi ponien omistaja lupautui ostamaan heti huomenissa uudet.
Juulia päättikin valita tänään ratsukseen erittäin pirteältä vaikuttavan Martan, joka laukkaili jo tarhassa villiintyneenä. Ja kun suitsia ei kerran ollut, niin eihän siinä muu auttanut kuin lähteä ratsastamaan ilman niitä. Aluksi yritimme niin, että jätimme Rikun talliin, jotta Neea pystyisi paremmin auttamaan Martan kanssa mikäli se saisi jonkunlaisia kohtauksia. Eihän siitä kuitenkaan mitään tullut kun ei Martta suostunut kovista yrityksistä huolimatta liikahtamaan kuin muutaman askeleen kerrallaan kunnes se taas jumitti. Oli siis haettava Riku vetoavuksi. Rikukaan ei jostain kumman syystä ollut tänään kovin yhteistyöhalisella tuulella, vaan säntäili pusikosta toiseen syömään myrskyn riepottelemia puiden oksia. Martta kuitenkin seurasi Rikua ihan kiltisti eikä sen kanssa ollut enää mitään suurempia ongelmia. Martta pysyi hyvin hallinnassa myös ravipätkissä, joita Juulia hieman otti vaikkei suitsia ollutkaan päässä. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti