Eilen oltiin vihdoin maneesilla ratsastamassa, mutta vain yhden ponin voimin. Kirjoitan nyt tämän postauksen, vaikka en itse ratsastanutkaan, sillä Juulialla on huomenna vielä viimeinen koe eikä siksi itse ehdi.
Martti ei siis sinne koppiin sitten suostunut menemään, mitä vähän pelkäsinkin. Monen ihmisen voimin sitä yritimme ja kaikkia eri keinoja tuli testattua, mutta ei sitten millään. Lopuksi poni alkoi olla jo niin kauhuissaan, että näimme parhaaksi lopettaa, vaikka sinänsä vähän tyhmää olikin antaa periksi. Toisaalta, ei sitä kyllä sinne oikein pakottamallakaan saa. Harmittaa kyllä, sillä haluaisin niin kovasti päästä Martin kanssa muuallekkin ratsastamaan ja käymään valmennuksissa.
Maitzun kanssa kuitenkin pääsimme matkaan, ja poni olikin innoissaan päästessään maneesille. Aluksi se vähän tuijotteli ympärilleen, mutta kyllä se kuitenkin nopeasti rentoutui ja tykkäsi selvästi päästessään hyvälle pohjalle. Kävelyjen jälkeen Juulia keventeli ympyröitä tehden ja ylitti pieniä kavaletteja. Hän keskittyi pääasissa ravissa ratsasteluun, ja Maizu alkoikin kulkea aika kivasti. Lopuksi vielä laukkaa pääty-ympyrällä, jonka jälkeen Maitzu sai laukata pari kertaa maneesin ympäri, mistä poni innostuikin! Nyt kuitenkin pidemmittä puheitta lisään tähän videokoosteen ratsastuksesta. :)
-Neea
Söpö video! Hienosti näyttää menevän :)
VastaaPoistaJee, kiva kuulla! :P
PoistaTeille olis haaste, jos haluutte tehdä :) http://ponipopi.blogspot.fi/2013/02/haaste.html
VastaaPoistaVittu,en liity lukiaks.
VastaaPoista