Meillä alkoi tänään syysloma, jee! Huomenna olisi vielä ollut koulua, mutta otimme päivän vapaaksi jotta pääsemme HIHSiin. ;)
Tänään käytiin ponit ratsastamassa ja kentälle oli iloksemme ilmestynyt puomeja. Pohja oli aika huono sateiden takia, joten kauheasti ei mitään pystynyt tekemään. Mukana ollut Henna kuitenkin viritteli meille jonkinmoisia puomi-tehtäviä. Martin kanssa tämä oli ensimmäinen kerta kun puomeja ylitimme, muttei poni ollut niistä moksiskaan, löntyseli vain yli. Maitzu innostui puomeista ja liitelikin huimaa ravia niiden yli. Mitään kummallista kerrottavaa ratsastuksesta ei ole, koska ei mitään kummempia tehtykään. Henna napsi muutamia kuvia, mutta laatu on kuitenkin hieman heikko sillä tuolloin oli jo aika hämärää. Onneksi kentälle on saatu valot, joten nyt näkee pimeässäkin ratsastaa!
Huomisaamuna herätys onkin jo ennen viittä ja takaisin kotona olemme vasta kahdentoista aikaan yöllä.. Launtaina ja sunnuntaina jatkuvat aikaiset aamuherätykset, sillä olen menossa siskoni kanssa tallille viikonlopuksi huolehtimaan poneista ja muista eläimistä. Siitä tulossa postausta sitten sunnuntaina tai maanantaina. :)
-Neea
Mäkin jouduin anol perjantain vapaaks koulusta hihsin takii:))kaverit ei oikee ymmärtäny, luulee varmaa iha pieneks tapahtumaks:D
VastaaPoistaHaha niinpä :D
Poista