Vihdoin on selvitty koeviikosta kunnialla. Tänään minulla olikin sitten vapaapäivä. Juulia kävi aamulla tekemässä vielä viimeisen kokeen. Päätettiinkin sitten hyödyntää päivä hyväksemme lähtemällä tallille. Kylläpäs tässä kerkesikin jo tulla Marttia ikävä!
Kyytiongelmien vuoksi menimme bussilla. Hiukan hankalaahan tuo kulkeminen on, sillä täytyy mennä kahdella eri bussilla. No, perille pääsimme ja ensin kävimme hakemassa paikallisesta putiikista (Salesta..) evästä sillä nälkäkin oli jo ehtinyt tulla. ;) Siitä sitten kävelimme vielä kaikkia kamoja epätoivoisesti mukana raahaten pari kilsaa tallille.
Ponit huomasivat jo kaukaa saapumisemme ja siellä ne sitten korvat hörössä odottelivat meitä. Siivosimme ponien karsinat ennen kuin haimme ne tarhasta. Tarhasta hakemisessa tapahtuikin sitten pieni episodi. Olin ottanut Martin narun päähän enkä laittanut sille ketjua, sillä ajattelin että eihän se nyt näin lyhyellä matkalla mihinkään karkaa kun ei koskaan ennenkään ole karannut. Kuinkas siinä sitten kävikään - tietysti Martti karkasi, minä roikuin viimeiseen asti narun päässä kunnes tuli puska vastaan ja lensin sinne sitten rähmälleni. Martti ei onneksi lähtenyt kauas ja antoi itsensä kiinni heti, mutta minä ainakin opin että laitan ketjun tästä lähin jokaikinen kerta, sillä tämä karkailu ei saa jatkua.
Meillä oli sen verran aikaa tänään, että päätimme ratsastaa eri aikoihin. Juulia ratsasti ensin Maitzun. Hän aloitti poikkeuksellisesti verrytelemään käynnin jälkeen suoraan laukassa. Laukkojen jälkeen Juulia alkoi työstämään ravia ja ratsasti kahdeksikkoa. Maitzu oli jatkuvasti hiukan jännittynyt ja olisi vain halunnut mennä kovaa, mutta pikkuhiljaa se alkoi rauhoittumaan ja tahtikin löytyi. Ravailujen jälkeen Juulia teki pohkeenväistöjä käynnissä ja sitten ravissa. Maitzu alkoikin kulkemaan tosi kivasti. Juulia koitti pohkeenväistöjä myös laukassa ja ne sujuivatkin yllättävän hyvin! Superponi. :) Laukassa Maitzu alkoi kuitenkin hieman kuumeta, ja välillä se yritti ihan kunnolla lähteä kuskailemaan ratsastajaa. Maitzulla taitaa tosiaan alkaa taas näin syksyn tullen kertymään tuota energiaa. Poni olikin ratsastuksen jälkeen ihan hikinen ja sai loimen päällensä.
Juulian ratsastelujen jälkeen hain Martin tallista. Poni oli tänään varmasti paras ikinä! Aloittelin ratsastamalla kevyessä ravissa voltteja tehden ja pyrin saamaan sen hyvin avuille. Onnistuinkin siinä aika hyvin ja Martti alkoi kulkemaan kivan lyhyenä ja pyöreänä. Annoin ponin kävellä hetken jonka jälkeen jatkoin työskentelyä harjoitusravissa kahdeksikkoa tehden. Keskelle tuli aina pysähdys ravista ja siitä jälleen suoraan raviin. Martti ravasi ihan hirmu hyvin, ja Juuliakin totesi että se haki paljon korkeampaa muotoa mitä yleensä. Pysähdyksetkin sujuivat ongelmitta hienosti tasajaloin. :) Pysähdyksestä raviin siirtymiset olivat vähän hitaita, muttei väliin kuitenkaan tullut yhtään käyntiaskeleita. Aloitin nostamaan laukkoja tänään vaikeammasta suunnasta käynnissä. Laukat nousivat hyvin, mutta ne olivat vääriä. Koitin sitten nostaa ravista ja hienosti nousivat oikeat laukat. Toiseen suuntaan laukat nousivatkin sitten hyvin käynnistä ja päätinkin hetken työstää laukkaa, kun normaalisti otan vain noston, muutama askel laukkaa ja uusi nosto. Laukkojen jälkeen keventelin vielä hetken ja kävin tiellä kävelemässä loppukäynnit. Kuvia onkin tältä päivältä sitten runsain mitoin!
-Neea
Kiva taas teistäkin kuulla :D
VastaaPoistaSiis oletteko molemmat lukiossa, monennella luokalla?
Kivoja kuvia, taas kerran!
Lukiossa ollaan molemmat, Juulia ykkösellä ja Neea kakkosella. :)
PoistaKiitos!
Katoin että ei hitto on tutun näkönen poni mutta sehän on Maitsu ! Ihanan paljon hyviä kuvia, pitääkin alkaa tätä blogia seurailemaan :)
VastaaPoistaKiitos paljon kommentistasi, ja tervetuloa lukijaksi!
VastaaPoistaJos satut tämän vielä lukemaan niin, mistä tunnet Maitzun? :)