Saimme muutama viikko sitten kuulla myös iloisia uutisia Rikuun liittyen! Se on päässyt hyvään loppuelämän kotiin missä sillä riittää tekemistä. :) Maitzunkin saapumisesta tuli Tiistaina kuluneeksi vuosi, ja sen kunniaksi ajattelimmekin koota jonkun videon. Sitä saa kuitenkin vielä jonkun aikaa odotella, sillä koeviikko pukkaa taas päälle ja illat menevätkin kokeisiin lukien.
Tänään kävimme ratsastamassa ponit. Tarhassa meitä odotti hauska näky: Martti oli päättänyt mennä makuulle keskelle heinäkasaa, ja siinä makoillessaan mutusteli heiniä. Kävimme ensin siivoamassa ponien karsinat, jonka jälkeen haimme ne sisälle. Lyhensimme vähän Maitzun harjaa, joka oli päässyt kasvamaan jo aika pitkäksi. Harjailimme poneja tänään vähän pidemmän kaavan mukaan mitä yleensä ja Martti varsinkin oikein nautiskeli.
Ratsastimme kentällä, joka olikin aika hyvässä kunnossa. Molemmat ponit myös raspattiin tällä viikolla ja ne tuntuivatkin selvästi tasaisemmilta suustaan. Yritin koko ratsastuksen ajan saada Marttia kevenemään suustaan ja välillä tulikin ihan kivoja pätkiä. Menin myös hetken ilman jalustimia harjoitusravia, istuntani kun on jotain niin järkyttävää tällä hetkellä, että täytyi sitäkin vähän yrittää korjailla. :D Ratsastusten jälkeen annoimme ponien kuivatella hetken loimien kanssa karsinassaan samalla kun kannoimme niille vettä, mutta koska ne eivät olleet oikeastaan lainkaan hikisiä, päätimme viedä ne takaisin ulos.
Ps. Käykäähän kaikki äänestämässä kuvaamme (kuva nro.2) Tölttiä ja pukkilaukkaa-blogin valokuvauskilpailussa! ;)
-Neea
Jee, kiva taas postausta ;) Ihana banneri! Ja taas kerran hienoja kuvia :D
VastaaPoistaKiva kuulla ja kiitos! :)
Poista