torstai 21. kesäkuuta 2012

Väistöjä

Niin kuin otsikkokin jo kertoo, menin tänään siis paljon väistöjä. Alkuverkkojen jälkeen tein tehtävää, jossa väistin pohkeenväistöllä keskihalkaisijalle käynnissä, missä sitten otin ravin, tein voltin ja jatkoin toisen pitkän sivun avossa. Pohkeenväistöt menivät tänään aluksi todella hyvin, poni oli hyvin kuulolla ja kulki nätisti. Avotkin menivät hyvin, varsinkin sitten, kun itse tajusin istua selässä tekemättä liikaa. Laukkojen jälkeen paketti alkoi kuitenkin hajota käsiin, enkä oikein tiedä, että mikä meni pieleen. Poni taisi huomata, ettei ratsastaja selässä oikein itsekkään tiennyt mitä on tekemässä ja niinpä se sitten vain tyytyväisenä jolkotteli eteenpäin. Lopuksi sitten sain yhden onnistuneen pohkeenväistöpätkän, ja siihen olikin sitten hyvä lopettaa. Loppuraveissa Maitzu ravasikin oikein tyytyväisenä.

Harmittaa kyllä todella, kun tuntuu että omat taidot ovat sitten viime syksyn menneet rutkasti alaspäin. Istunta on ajoittain aivan hirveä, selkä on aina ihan jäykkänä ratsastaessa ja joustan ravia enimmäkseen vain takapuolellani. Tämän tyyppisiä ongelmia onkin sitten ties kuinka monta. Tekisi todella mieli mennä johonkin kouluvalmennukseen Maitzun kanssa, jotta oppisin ratsastamaan ponia paremmin. Onneksi kuitenkin ensiviikolla leirillä pääsee opettajan valvovan silmän alle, jospa sieltä saisi jotain vinkkejä. :)

Kuvia tuli tältä päivältä aika vähän, sillä kuvaajana toiminut siskoni ei tajunnut oikeastaan ottaa kuvia ratsastuksen alkupuolelta, ja kun hän sitten aloitti kuvaamisen, loppui kamerasta pian akku. Tässä nyt kuitenkin muutama otos.


2 kommenttia: