Aluksi juoksutettiin Rikua pellolla ja Maitsun entinen omistaja ratsasteli ponilla. Rikulla ei jälleen kerran ollut minkäänlaista kunnioitusta ihmistä kohtaan ja niimpä se sitten päätti vähän testailla rajojaan. Yllättäen se sitten lähti kaahottamaan ihan täyttä laukkaa pois pellolta Juuliaa narun päässä hinaten.. Lopulta Juulian ote irtosi narusta ja hän mojahtikin erittäin tyylikkäästi naamalleen lumihankeen ja Riku jatkoi matkaansa. Onneksi poni antoi tänäänkin ottaa kiltisti itsensä kiinni.
Juulia testasi tänään myös Maitsua. Mentiin pellolle ratsastamaan ja Maitsun entinen omistaja ratsasteli vielä Rikulla pellon toisessa päässä. Maitsu oli kokoajan hiukan hermostunut, sillä kuitenkin oli aivan oudossa paikassa, outo ratsastaja selässään. Ravissa se rentoutui välillä ja ravasi nätin pyöreänä. Hetken päästä Riku pääsi kuitenkin jälleen karkuun ja lähti laukkaamaan pois pellolta. Maitsu ei ole tottunut kauhesti olemaan yksin, sillä on ennen asunut tallilla, jossa se näki kokoajan muita hevosia ympärillään. Tästä poni siis hermostui ja ottikin hyvin äkkiä jalat alleen. Onneksi poni pysähtyi päästessään tarhan viereen minne Riku siis oli rynnännyt ja Juuliakin pysyi selässä. Tämän jälkeen Maitsu oli kuitenkin jatkuvasti kauhuissaan, eikä sitten enää kuin talutettu sitä hetki ja viety sisään talliin Riku seuranaan.Uuden ponin myötä tänne blogiinkin tulee hieman muutoksia, ensinnäkin ulkoasu tulee lähiaikoina muuttumaan ja lisäksi teemme aina niin, että kun pyrimme ratsastamaan Maitsulla vuorotellen, niin aina se kirjoittaa kuka on ponilla ratsastanutkin. Myös esittely- sivu Maitsusta tulee varmasti joskus lähitulevaisuudessa kunhan ensin keritään tutustumaan poniin vähän paremmin. :-)






Hei!
VastaaPoistaHain entisen ponimme nimellä googlessa ja törmäsin yllättäen blogiisi...
Eli Maitzu on kai juuri muuttanut teille?
Olisi kiva jutella vaikka sähköpostitse.
Hei! Ponihan ei siis ole omamme, vaan käymme sitä vain ratsastamassa. Juuri tänään päivällä on saapunut uuteen kotiinsa. :-)Sähköpostia voi lähettää osoitteesseen: juulia.hietanen@hotmail.com
VastaaPoista