Juulia päätti tänään mennä ilman satulaa, mutta minä kuitenkin halusin ratsastaa ihan satulan kanssa. Ratsasteltiin tänään aika paljon keskiympyrällä, sillä kenttä oli aika pehmeä sateen jäljiltä. Olin aluksi vähän laiskalla tuulella enkä oikein jaksanut tehdä mitään, kunnes päätin kuitenkin että nyt kyllä ratsastan Martin yhtä hyväksi kuin tiistain valmennuksessa. Martti alkoikin pian kulkea todella hyvin ja kun sitten päätin ottaa laukannostot vielä kumpaankin suuntaan, tapahtui koko ratsastuksen kohokohta. Annoin laukkapohkeet ja Martti nosti heti, se oikein ponkaisi laukkaan. Siis ihan heti. Ei ravikiihdytyksiä, ei väärää laukkaa, ei vikurointia eikä yhtään mitään. Olin niin iloinen, tunsin oikein kuinka kylmät väreet menivät selkääni pitkin. :D Toiseen suuntaan annoin sitten jo ihan pikkuriikkiset laukkapohkeet, melkeinpä nostin pelkästään istunnalla. Pari väärää laukkaa nousi tuohon vaikeampaan suuntaan, mutta tärkeintä oli, että Martti nosti laukat niin pienin avuin välittömästi.
Juuliakin sai Maitzun laukkaamaan todella kivan näköisesti, pyöreänä ja aika lyhyenä. Muutenkin hänellä sujui hyvin ja Juulia kertoi kokeneensa jonkin valaistumisen ratsastuksessaan.
Ihanaa, kun jo ylihuomenna päästään valmennukseen. En malta odottaa, mitä kaikkea tulenkaan taas oppimaan Martilla ratsastamisesta. :)
-Neea
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti